Jo lapsuudenkodissani oli monirotuisia koiria ja maatiaiskissoja, mutta varsinaiset muistot koirien kanssa harrastamiseen juontaa 70 - 80 luvun taitteeseen. Tuolloin koulukaverini äiti kasvatti shih tzuja kennelnimellä Miador. Ensimmäinen shih tzumme ”Lady”, Miador Lady Love, tuli meille sijoitusnarttuna ollessani n.10 v. Lady saikin yhden pentueen, mikä syntyi meillä. Parin vuoden päästä jostain ihmeen syystä, shih tzuja ilmaantui perheeseemme vielä kaksi. Pojat, ”Billy” Miador Golden-Star ja "Moppe" Miador Morits, olivat isosiskoni koiria. Tämä vaikuttaa tänä päivänä hassulta, sillä siskoni taloudesta ei löydy edes ”villakoiria”. Pojat olivat kuin omiani ja metsästä kannettiin puoli hehtaaria tavaraa päivittäin kotiin, kelillä kuin kelillä, mistä äitini ei ollut kovinkaan mielissään. Päävastuu koirien hoidosta oli tietenkin äidilläni ja ”lamppuharjojen” hoito ei ole siitä helpoimmasta päästä. Tuohon aikaan kiersimme myös jonkin verran näyttelyissä niin, että esittämisvastuu oli minulla. Osallistuin muutamia kertoja myös Junior Handler – kilpailuihin, niissä kuitenkaan sen suuremmin menestymättä.

Maalla, mutta valitettavasti ei kuitenkaan maatilalla, kasvaneena myös navetat tulivat tuohon aikaan tutuiksi. Kun kerran itsellämme ei ollut hyötyeläimiä, niin täytyi hyödyntää ystävien ja velipojan kavereita, jopa heidän riesaksi asti. Billy ja Moppe muuttivat isosiskoni mukana, Lady vanheni. Kävin auttelemassa erästä collie - kasvattajaa, jolloin haave omasta palveluskoirasta sai siivet. Tuohon aikaan myös muut harrastukseni ja koulu veivät niin paljon aikaa, ettei vanhempani suoneet minulle omaa koiraa. Heidän mukaansa minun tuli malttaa mieleni ja odottaa kunnes olisin opiskellut ja omillani.

Niinhän se aika kului ja fysioterapiaopintojen aikaan tutustuin kurssikaverini hovawart - urokseen "Dartoon" Reimin Darto. Kiitos Riikka, kun tutustutit minut tuohon mahtavaan koiraan ja rotuun! Juuri ennen valmistumistani v.1991 sain siis ihan ensimmäisen oman koiran. Tämä koira on Elämäni Koira, hovawart - uros ”Hemmo” Pinus Helmut Heracleum. Kiitos Marjaanalle tästä upeasta, suuresta, persoonasta!

Hemmon kanssa aloitin sitten itsenäisen, aikuisen, elämäni. Palveluskoiratoimina vei mennessään ja niin myös hovawartit. "Iso vaalee" (kuten emän omistaja Liisa minulle ilmoitti pentujen synnyttyä...) l. "Paavo" Hoffilove´s Pavarotti liittyi porukkaan 1994.

Olin aktiivisesti mukana rotujärjestön (Suomen Hovawart ry.) Uudenmaan alaosaston, toiminnassa. Omina lajeinani olivat lähinnä haku, tottelevaisuus ja siihen aikaan ns. rauniot l. pelastuskoiratoiminta. Heikon kilpailuvietin omaavana kisat näillä saroilla jäi muutamaan hassuun yrittämään. Myös "Hemmon" hyppyongelmat ja myöhemmin "selvittämättömät terveysongelmat" sekä kahden dominoivan, vahvan, uroksen valtataistelut lannistivat. Jotain hyvää näistä vastoinkäymisistä tulee kuitenkin löytää - tutustuin eläinfysioterapiaan ja "laumaviettiin" Nora Salosen opein "Ihmisestä koiran paras ystävä"!

Paras tunnustus palveluskoira-ajoilta oli valinta Tokon Joukkue SM:iin v.1996 ja hopeinen harrastajamerkki UHO:lta. Kuitenkin ehdottomasti parhainta antia tuossa ajassa oli tutustuminen mahtaviin ihmisiin, heidän koiriinsa ja erilaisiin koulutusmetodeihin (ja niitähän riitti ja kaikkia piti kokeilla vaihtelevalla menestyksellä) sekä "omien luotsattavien" onnistumiset. Muistot harjoituksista on osittain tallennettu videolle ja niitä tulee silloin tällöin kaiholla katsottua ja esiteltyä uusille ystäville :o).

Näihin aikoihin tapasin avomieheni ja lasteni isän, Akin. "Hemmo" hyväksyi järjestelyn :o) ja ”löimme hynttyyt yhteen”. Aki luopui "pöhköpalloilusta" (lue amerikkalainen jalkapallo) ja kyynelsilmin luovutin "Hemmon" hänen ohjaukseen.

"Hemmon" kunto alkoi kuitenkin hiipua merkittävästi, perheen perustaminenkin tuli ajankohtaiseksi, joten aktiivinen pk - harrastus jäi taka-alalle. Ensimmäinen tyttäremme, Anette, syntyi v.1999 lopussa ja omakotitalomme valmistui maaseudun rauhaan v.2000 alussa. ”Hemmon” liekki alkoi hiipua ja alkusyksystä tulikin aika kutsua ystävät viimeiselle lenkille :o(. Päivi ja Liisa, kiitos kaikesta tuesta!

Äitiysloman jälkeen jatkoin hoitovapaalla ja toinen tyttäremme, Elena, syntyi v.2001 alussa. Siinä sitä eleltiin maaseudun rauhassa ja ”Paavo” hoiti (hoitaa vieläkin 12-vuotiaana) virkaansa ”Ketunkulman kunkkuna”. Jotain tuntui kuitenkin puuttuvan tuosta idyllistä :o) ...